keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Näin perustat akvaterraarion! :)

Ajattelin, että laitan tänne blogiin aina silloin tällöin vähän juttua myös meidän lemmikki-hankeesta. Kyseessä on akvaterraario, eli koti sekä vedessä, että maalla eläville tuliliskoille. 
Meillä on aiemminkin ollut semmoinen, mutta muuton yhteydessä me laitettiin vanha ja huonokuntoinen akvaario-purkki pois ja päätettiin että ostetaan sitten seuraavaksi semmoinen akvaario, joka on myös kaunis katsella puitteiltaankin. Nyt semmoinen löytyi tori.fi -palvelun kautta käytettynä, joten ei kun kauppoja hieromaan :) Ja tästä se lähti:



Akvaario on kooltaan 280 litraa, melkoisen suuri siis. Mutta kokemuksesta on opittu, että mitä isompi, sen helpommin se pysyy siistinä. Esim. veden lämpötila ei heittele niin helposti huoneenlämpötilan mukaan. Liian lämmin vesi taas kasvattaa esim. runsaasti levää. 

Kaikki muu tuli akvaario-paketin mukana paitsi hiekka. Tällä kertaa valittiin tuommoista vaaleata, mutta kuitenkin luonnollisen väristä. Hiekka pitää huuhdella ennen akvaarioon laittamista, joten puutarhan kukat saivat vettä kun huuhdoimme 40kg hiekkaa ämpärissä ja heitimme likavedet kukille!


Taustakuva ostettiin muuten samalla myös.

Ja sitten oli vuorossa akvaarion täyttäminen. Melkoisen monta ämpäriä sinne saikin kantaa!


Välineet piti toki 'nimikoida', taiteilijana 5-vee lemmikkien omistaja:


Seuraavaksi siis täytettiin akvaario ja pistettiin suodattimet pöhisemään. Akvaarion on hyvä käydä tyhjänä vähintään viikko, jotta vesi kerkeää hapettumaan sopivaksi tuleville asukeille. (Jos asukit lisää liian nopeasti hanasta suoraan laskettuun veteen, ne suurella todennäköisyydellä menehtyvät.)


Ja sitten ei kun odottelemaan että vesi kirkastuu ja tekeytyy sopivaksi uusille asukeille :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)