tiistai 4. syyskuuta 2012

Se on syksy nyt!

Heipähei taas :)

Niinkuin hieman ajattelinkin, on blogin kirjoitteluun löytyvä aika ollut viime aikoina melkoisen kortilla. Työt alkoivat minulla, päivähoito ja eskari lapsilla ja isäntäkin on palannut työarkeensa. Ennalta pelkäsin, etten koskaan tule pääsemään kotiovesta kohtuullisessa ajassa aamulla ulos.. Kotiäisin aamut kun eivät olleet varsinkaan kesällä niitä kaikken tehokkaimpia.. ;) Mutta olen positiivisesti yllättänyt itseni! :D Tänäänkin omasta herätyksestä 45 min. ja olimme lasten kanssa autolla ja kerkesin rauhassa lapset viedä päiväkotiin ja itse töihin kasiksi.. hyvä minä!!! :D

Käsitöitä en tosin pysty jättämään, vaikka joinain iltoina oon kyllä ollut niin naatti, etten ole sohvalle lösähdettyäni jaksanut juuri evää heilauttaa. Mutta syysneuleita on puikoilla ja koukulla parikin kappaletta. Niistä laittelen kuvaa kunhan valmistuvat.. 

Tämä leijona-amigurumi on valmistunut jo kuukauden päivät sitten. Ohje on Mia Bengttsonin uudemmasta kirjasta. Tein tupla-langalla ja pituutta kaverille tuli n. 30cm. Tämä on jotenkin niin symppis-tyyppi.. varsinkin kun neiti syötti sille hieman suklaakakkua isoveikan synttärijuhlilla.. :P Muistona läiskä poskessa, en ole jaksanut ruveta kaveria kuuraamaan. Poika antoi leijonalle nimeksi Raaraa, jonkun lastenohjelman leijonan mukaan :)




4 kommenttia:

  1. Kyllähän tuo ihan RaaRaan näköinen on!! :) Minäkin olen aina kauhuissani neuvolapäivinä, kun ne ajat yleensä aina sattuvat 9-10 välille.. Pakko laittaa muistutus puhelimeen, että varmasti muistaa koko neuvolan, ja kauhee paniikki että ehditäänkö.. Vaikka aina kyllä ollaan ehditty :) Yleensä etuajassa ollaan :) Nämä on näitä kotiäidin jännitysmomentti -päiviä ;)

    VastaaPoista
  2. näin sitä itse kokee yllätyksiä äitikin , ne aamut alkavat sujua aina vaan nopeammin :) on niin ihanaa huomata ettei ihan joka asiasta tarvii montaa kertaa sanoa jne..
    ihana tuo pieni leijona !!

    VastaaPoista
  3. Moikka ja kiitos kun kävit minun blogissani !

    Aivan ihana tämä sinun uusi lemmikkisi. Näyttää niin kiltiltä :)

    ps. ei se minun perheeni ole tonttuperhe vaan sellainen hassunkurinen ISO perhe. Siihen kuuluu jo nyt 8 henkeä. Mutta voisitte kuolla nauruun jos ne esittelen.

    VastaaPoista
  4. Kiitos vinkistä!! Pitääpä tutkailla merino-lankoja kun seuraavan kerran eksyy lankaosastoille! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)